30.7.2008
Ryhmävoitto tavoitteena Suomen MM-rallista
Kotimaisessa Ralli SM-sarjassa menestynyt Subaru-kuljettaja Jari Ketomaa lähtee kovin tavoittein kohti Suomen MM-rallin erikoiskokeita.
Ison N-ryhmän hallitseva Suomen mestari Jari Ketomaa ajaa tällä kaudella kahdessa sarjassa. Jo tutun SM-sarjan lisäksi Ketomaan ohjelmassa on kuusi MM-rallia, joista mikkeliläinen tavoittelee N-ryhmän tuotantoautojen eli PWRC-sarjan maailmanmestaruutta.
- Alkukaudella kehitimme tätä Imprezan uutta mallia ja jo maaliskuussa pääsimme sillä voitonmakuun Nilsiän osakilpailussa. Myös kesäkauden kaksi rallia täällä Suomessa osoittivat, että kilpailukykymme on kohdallaan, Jari Ketomaa toteaa.
- Ajoimme vielä ralliviikon maanantaina hyvät testit yhdessä Tommi Mäkinen Racingin kanssa, joten kaikki on kunnossa tämän kauden päätapahtumaa varten.
Jari Ketomaa ja kartturi Miika Teiskonen starttaavat MM-ralliin selkeänä tavoitteenaan saavuttaa N-ryhmän voitto ja tärkeät 10 sarjapistettä.
- Olemme yhden kakkos- ja yhden kolmossijan sekä keskeytyksen jälkeen N-ryhmän MM-sarjassa toisena. Meillä on ajamatta sarjassa vielä kolme osakilpailua, kun johdossa olevalla Andreas Aignerilla on jäljellä kaksi rallia, Ketomaa laski.
- Jo ennen kauden alkua asetin tavoitteeksi ryhmävoitot Suomen ja Uuden-Seelannin ralleista. Kovan mestaruustavoitteen saavuttamiseksi täysi pistepotti olisikin nyt tarpeen. |