23.9.2008
Jari Ketomaa ajoi Mikkelin SM-rallin ykköseksi
Mikkeliläinen Jari Ketomaa saavutti lauantaina tavoitteenaan olleen voiton kotikaupunkinsa osakilpailusta, SM-Vaakuna Rallista.
Kauden kolmas osakilpailuvoitto ei nostanut Ketomaata SM-sarjassa pronssisijaa korkeammalle. Kirkkaimmat mitalit kirjattiin Juha Salolle ja Kosti Katajamäelle, jotka jäivät kauden päätöskisassa Ketomaasta 9,1 ja 23,6 sekuntia.
- Se oli tiedossa, että mestaruus ei ollut enää omissa käsissä edellisen osakilpailun väliin jättämisen takia. Kolmas peräkkäinen ykkössija kotikisasta kuitenkin lämmittää kovan taistelun jälkeen. Tämän voiton eteen joutui kyllä yrittämään kaikkensa, Ketomaa totesi.
Ketomaa ja kartanlukija Miika Teiskonen olivat koko ajan kilpailun johdossa, vaikka kärkisija oli jaettu ensimmäisen EK:n jälkeen.
- Alku ei sujunut ajollisesti aivan puhtaasti, mutta vauhti oli silti kohdallaan. Ykköspätkällä hyppäsimme liian pitkälle ja sen takia oikea takarengas vääntyi vinoon. Sen jälkeen auton ajettavuus ei ollut aivan parhaimmillaan.
- Kisa oli loppuun saakka kontrollissa, mutta viimeisellä erikoiskokeella osuin ajolinjalla olleeseen kiveen ja vasemman eturenkaan vanne särkyi. Onneksi ilmat pysyivat renkaassa, Ketomaa summasi.
Subaru Dealer Team Finlandin väreissä Mikkelin SM-rallissa ajaneet Teemu Arminen ja Juuso Pykälistö ajoivat N-ryhmässä sijoille viisi ja kuusi. |