29.10.2008
Ketomaa odottavaisin mielin Japanin MM-rallin vaativille erikoiskokeille
Kauden toiseksi viimeinen MM-ralli koittaa viikonloppuna Japanin Sapporossa Rallireitti on MM-sarjan kuljettajille uusi, joten paikallisia kuljettajia lukuunottamatta kilpailu tarjoaa kaikille uusia haasteita.
Japanin MM-rallin ensikertalaisen Jari Ketomaan ennakkotestit Subaru Rally Team Japanin kanssa sujuivat hyvin.
- Testit ajettiin maanantaina ja japanilaistiimin auto tuntui hyvälle. Vaihdeltiin erilaisia jousia ja kokeiltiin muutamia alustan säätöjuttuja, Ketomaa kertasi. - Ralliin starttaan kuitenkin perussäädöiltään Suomen iskareilla, joita on säädetty hieman pehmeämmäksi. Erikoiskokeetkin ovat hitaampia, joten tarvitaan enemmän veto- ja kääntymispitoa. - Tosin joka paikassa ei taida paljon olla noista pidoista hyötyä, kun tällä hetkellä kahdella EK:lla on 20 senttiä lunta. Olisi hyvä fiilis lähteä ajamaan, toivon mukaan keli vielä muutuisi parempaan suuntaan. Perjantain rallireitillä riittää lumen lisäksi liukasta muutenkin, kun vuoristossa on paljon mutaisia osuuksia, Ketomaa jatkoi.
Subarun ralliautojen ja Subarulla ajavien kuljettajien suosio tuntuu olevan Japanissa kovaa luokkaa, jonka seikan Ketomaakin on ehtinyt huomata ralliin valmistautuessaan.
- Todella suosittua ralli tuntuu täällä olevan. Kisaan lähden odottavaisella ja positiivisella mielellä. Tavoite tiimiltä on asetettu pelkkä maaliinpääsy, jonka lisäksi minun täytyy tietenkin osoittaa oma ammattitaitoisuuteni Subarun ja Fuji Heavy Industriesin väelle, jotka ovat mukana tarkkailemassa suoritustani. - Kovaa yritetään toki ajaa, mutta tarkkaillaan ainakin perjantaina olosuhteita ja
muiden aikoja.
Ketomaan kartanlukijana Japanissa toimii poikkeuksellisesti Mika Stenberg. Kaksikko kilpailee Japanissa Subarun kutsumana N-ryhmän Imprezan tuoreimmalla kehitysversiolla. |