28.8.2009
Ketomaa tähtää SM-kultaan Keravalla
Subaru Dealer Team Finlandin värejä Keravan SM-rallissa lauantaina puolustaa kaksi autokuntaa. Ykkösenä reitille lähtevä Jari Ketomaa ja Miika Teiskonen sekä Teemu Arminen ja Seppo Varmavuo, jotka liimaavat Subaru Imprezan oviin lähtönumeron seitsemän.
Ralli SM-sarjan kärkikuski Jari Ketomaa lähtee varsin hyvistä asemista Keravan osakilpailuun, Vartti SM-ralliin. Mikkeliläinen on voittanut neljä kauden viidestä ajetusta SM-rallista.
Ketomaa ja Teiskonen johtavat vakuuttavasti kuljettajien ja kartanlukijoiden SM-sarjaa.
- Luottamus autoon on nyt todella hyvällä tasolla ja olemme välttyneet ongelmilta. Kaikki on hyvässä iskussa kaluston puolesta. Keravalta on taskussa täydet pisteet kahdelta edelliseltä vuodelta, joten tykkään kyllä alueen ralliteistä. Uusittu reitti on positiivinen asia, se antaa lisää haastetta nuotitukseen, Ketomaa myönsi.
- Voitto mielessä lähdetään toki aina ajamaan, mutta varsinasta voittamisen pakkoa ei nyt ole, koska pistetilanne on meidän kannalta parempi kuin koskaan.
- Kovaa lähden vetämään, mutta ajatukset täytyy pitää mestaruudessa. Keskitytään siihen täysillä, eikä hölmöillä. Kakkossijan pisteet Keravalta riittäisivät SM-kultaan, Ketomaa laski. |