13.1.2009
Ketomaa ilmoittautui taistelemaan SM-kullasta
Jari Ketomaa tavoittelee alkavallakin kaudella ralliautoilun Suomen mestaruutta. Kahdesti, vuosina 2006 ja 2007 isomman N-ryhmän SM-kultaa voittanut Ketomaa hakee nyt kirkkainta mitalia uudistuneen SM-sarjan uudesta luokasta, nelivetoisten luokasta, johon yli 2000-kuutioisten N-ryhmäläisten lisäksi ottavat osaa Super 2000 -autot.
SM-sarjan ohella Ketomaan tarkoituksena oli kilpailla toistamiseen tuotantoautojen MM-sarjassa, mutta se jäänee Ketomaalta ja hänen kakkoskuljettajaltaan Miika Teiskoselta väliin.
– Teimme töitä MM-projektin eteen viime hetkeen asti. Kun se ei toteutunut, päädyimme tavallaan varasuunnitelmana olleeseen SM-sarjaan, kertoi Ketomaa.
– Päätähtäin oli MM-sarjassa, mutta ei SM-sarjaakaan välivuotena oteta. Päinvastoin lähdemme suurella mielenkiinnolla sarjaan mukaan. Tavoittelemme mestaruutta, painotti Ketomaa.
Ketomaa ajaa sarjan tutulla Subaru Imprezalla.
– Auto oli hyvä jo viime vuonna, mutta sitä kehitetään koko ajan paremmaksi, sanoi Ketomaa.
Ketomaa voitti viime kaudella ralliteille tulleella autolla kolme osakilpailua, Nilsiän, Keski-Uusimaan ja Mikkelin Vaakuna-rallin ja päätyi SM-pronssille.
Ketomaan haaveet osallistumisesta tuotantoautojen MM-sarjaan kaatuivat rahoitukseen. Hän ei saanut kokoon haluamaansa budjettia ja päätyi sen jälkeen SM-sarjaan. Haaveita MM-sarjan ajamisesta Ketomaa ei kuitenkaan ole hylännyt. Jos se ei toteudu kuluvana vuonna niin sitten tulevaisuudessa. Päättyneenä vuonna Ketomaa voitti MM-pronssia
|