29.1.2009
Ketomaa ja Teiskonen palkittiin Mikkelissä
Ralliautoilijakaksikko Jari Ketomaa/Miika Teiskonen on Mikkelin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan valinta vuoden 2008 parhaaksi mikkeliläisurheilijaksi. Kaupunki palkitsi menestyneimpiä urheilijoitaan maanantaina.
Ketomaa ja kakkoskuljettaja Teiskonen ylsivät N-ryhmän MM-sarjassa kolmanneksi. SM-sarjassa kaksikko ylsi niinikään pronssille.
Ketomaa ja Teiskonen palkittiin stipendillä.
Tunnustuksen sai Mikkelin Squashin miesjoukkue, joka voitti seurajoukkueiden SM-kultaa ja sijoittui Euroopan cupissa seitsemänneksi. MiSq:n miehistöön kuuluivat Erno Teitti, Markus Vanhanen, Lauri Valtola, Tuomas Häkkinen ja Oskari Valtola.
Nyrkkeilyliiton vuoden parhaaksi ottelijaksi valitsemalle Nikolai Kodinille kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta myönsi sadan euron tunnustuksen. Kodin voitti viime vuonna muun muassa SM-kultaa alle 64 kilon painoluokassa.
Ansioituneina seuratyöntekijöinä palkittiin Anttolan Urheilijoiden Ilpo Pylkkänen ja Kamppailuinstituutti Mikkelin Olli Ehramaa. Heitä muistettiin sadan euron stipendeillä. |