28-vuotiaan Jari Ketomaan kilpailu-ura alkoi jo 7-vuotiaana kartingista. Ralli kiinnosti nuorukaista enemmän ja 16-vuotiaana Jari siirtyi rallisprintin nuorten luokkaan Ford Escortilla. Seuraavana vuonna alle vaihtui etuvetoinen VW Golf. Tulokset nuortenluokasta olivat murskaavia: kisoja peräti 50 joista 43 ykkössijaa! Myös rallin puolella 18-vuotiaasta lähtien tuli hetkittäin huipputuloksia ja kaudeksi 2000 hankittiin alle nelivetoinen auto, Prodriven rakentama Subaru Impreza ja kartanlukijaksi kokenut Ossi Lehtonen. Koska kokemus Subaruista oli Suomessa tuolloin varsin rajallista söi auton kehitystyö melkoisesti voimavaroja.
Vähitellen kokemus autosta parani ja kehitystyö alkoi kantaa hedelmää vuosien 2000-2002 aikana. SM-sarjan ohella tärkeää kansainvälistä kilpailukokemusta saatiin Ruotsin MM-rallista ja Virossa ajetuista kilpailuista, mutta koko ajan kohti kärkeä kivunnut tiimi sai kylmää vettä niskaansa kun kesän 2002 kynnyksellä testi-ek:lla alapallonivel irtosi viitosvaihteella ajettavassa mutkassa ja raju ulosajo päätti kauden kesken kaiken. Raju ulosajo vaurioitti autoa pahoin eikä sitä saatu enää kauden kisoihin korjattua.
Kauteen 2003 saatiin valmistautua rauhassa. Auto hiottiin huippukuntoon ja kartanlukijan paikalle istahti uusi mies, jyväskyläläinen Tuomo Hannonen. Kausi eteni nousujohteisesti loppuun saakka ja viimein vuoden viimeisessä SM-kilpailussa Hyvinkäällä tuli viimein kauan kaivattu ja yritetty uran ensimmäinen SM-osakilpailuvoitto. Loppusijoitus sarjassa oli 4.
Vuonna 2004 lähdettiin kirkastamaan sijoitusta, mutta kesken kauden tapahtunut auton vaihto ja uuden auton niksien opettelu tiukassa SM-taistelussa ei ollut helppo yhtälö. Loppusijoitukseksi sarjassa tuli jälleen 4. mutta paketti oli seuraavaan kauteen lähdettäessä valmiimpi kuin koskaan ennen.
Menestys kaudella 2004: Ralliautoilun SM-sarja, N-ryhmän 4.
| Ajankohta |
Kilpailun nimi ja paikkakunta |
Sijoitus |
Kisaraportti |
| 27.01.2004 |
Arctic Lapland Rally, Rovaniemi |
27. |
Raportti |
| 28.01.2004 |
Arctic Lapland Rally, Rovaniemi |
1. |
Raportti |
| 21.02.2004 |
SM-Osuuspankki ralli, Lapua |
1. |
Raportti |
| 13.03.2004 |
SM-Vaakunaralli, Mikkeli |
Keskeytys |
Raportti |
| 12.06.2004 |
SM Itäralli, Joensuu |
6. |
Raportti |
| 03.07.2004 |
SM Exide ralli, Tampere |
Peruutus |
Raportti |
| 31.07.2004 |
Pirelli KV-ralli, Tampere |
3. |
Raportti |
| 11.09.2004 |
SM-Uusikaupunkiralli |
4. |
Raportti |
| 10.10.2004 |
SM Valvoline ralli, Riihimäki |
Keskeytys |
Raportti |
Kauden 2005 tavoitteena kauteen lähdettäessä oli vain ja ainoastaan mitalisijoitukset. Kyyti oli kovaa heti alusta lähtien, ensimmäisessä kisassa Arctic rallyn perjantaipäivänä jopa liian kovaa eikä tie aivan riittänyt, mutta toisena päivänä tilanne korjattiin osakilpailuvoitolla joten SM-taistelussa oltiin heti mukana.
Kotikisasta Mikkelistä odotettiin paljon, mutta auto rikkoutui kesken kuumimman taistelun. Onneksi talven päätöskisasta tuli hieman onnekkaastikin toinen sija vaikka katkennut vetoakseli uhkasi päättää kisan jo alkumetreillä.
Kesäkaudella taistelu jatkui N-ryhmän kärjen osalta joka kilpailussa todella tiukkana ja vimeisessä osakilpailussa oltiin mielenkiintoisessa tilanteessa kun 4:lla kuljettajalla oli mahdollisuus kultamitaliin, me niiden joukossa. Kultamitalia tarjottiin myös meille, mutta valitettavasti tekninen vika päätti matkanteon ja tilanteen ratkaisu jäi muiden varaan. Lopputuloksena oli silti komea pronssisijoitus SM-sarjassa.
Kauden päätteeksi ajettiin vielä Virossa Saaremaa ralli, jossa edustimme Suomen maajoukkuetta. Todella sateisissa ja liejuisissa olosuhteissa ajetussa kisassa ajoimme jopa N-ryhmän kärkipaikalla, mutta moottoririkko päätti kilpailun vain 2 erikoiskoetta ennen maalia.
Menestys kaudella 2005: Ralliautoilun SM-pronssia N-ryhmässä
| Ajankohta |
Kilpailun nimi ja paikkakunta |
Sijoitus |
Kilpailuraportti |
| 10.01.2005 |
Rallisprint, Rantasalmi |
1. |
Raportti |
| 27.01.2005 |
Arctic Lapland Rally, Rovaniemi |
keskeytys |
Raportti |
| 28.01.2005 |
Arctic Lapland Rally, Rovaniemi |
1. |
Raportti |
| 19.02.2005 |
SM-Vaakunaralli, Mikkeli |
Keskeytys |
Raportti |
| 12.03.2005 |
SM-Peurunkaralli, Laukaa |
2. |
Raportti |
| 18.06.2005 |
SM-Waltiikkaralli, Valkeakoski |
4. |
Raportti |
| 16.07.2005 |
SM-O.K Autoralli, Kouvola |
2. |
Raportti |
| 10.09.2005 |
SM-Uusikaupunkiralli |
3. |
Raportti |
| 02.10.2005 |
Valvoline SM-ralli, Riihimäki |
Keskeytys |
Raportti |
| 23.10.2005 |
Saarenmaa Ralli (Viro) |
Keskeytys |
Raportti |
Kilpailukaluston vaihdos toi ralliautoilun Suomen Mestaruuden
Kilpailukaudella 2006 puhalsi uudet tuulet. Monivuotinen Subaru -ura sai väistyä Mitsubishin tieltä, sillä yksinkertaisesti lujempaa Ketomaa ei ko. ralliautolla pystynyt enää ajamaan. Oli siis saatava kilpailukalusto tasavertaiseksi kanssakilpailijoiden nähden ja edessä oli vaihto Mitsubishi Lanceriin. Talven kolme ensimmäistä kilpailua Jari II-kuljettajansa Tuomo Hannosen kanssa kaasuttelivat Ari Laivolalta vuokraamallaan Mitsubishi Lancer Evolution VIII MR ralliautolla. Kaikissa kolmessa kilpailussa Ketomaa saavutti palkintokorokkeen, joista herkullisempana oli kotikilpailun, SM-Vaakunarallin voitto.
Kesäkaudelle valmistui oma, seuraava kehitysversio eli Mitsubishi Lancer Evolution IX. Menestyksekäs vauhti jatkui kesän neljässä SM-rallissa, joista saavutuksina oli kaksi voittoa, yksi kakkostila ja yksi kolmossija. Kauden päätteeksi Jari ja Tuomo kruunattiin N-ryhmän ralliautoilun Suomen Mestareiksi, joten yksi virstanpylväs oli nyt saavutettu.
Kaudella 2006 Jari kokeili myös siipiensä kantavuutta kansainvälisellä ralliareenalla. Mikkeliläinen yrittäjä pakkasi matkalaukut ja suuntasi Kiinan rallisarjan viimeiseen osakilpailuun, josta ei kuitenkaan menestystä tullut. Tekniset viat pilasivat erittäin vaikeissa olosuhteissa käydyn rallin.
Mutta se ei kuitenkaan hallitsevaa ralliautoilun Suomen Mestaria lannista, vaan sitkeästi kaudella 2007 Jari sitkeästi tavoittelee uutta näytön paikkaa ralliautoilun SM-sarjan lisäksi.
Menestys kaudella 2006: Ralliautoilun Suomen Mestaruus N-ryhmässä
| Ajankohta |
Kilpailun nimi ja paikkakunta |
Sijoitus |
Kilpailuraportti |
27.01.2006 |
Arctic Lapland Rally, Rovaniemi |
Keskeytys |
|
28.01.2006 |
Arctic Lapland Rally, Rovaniemi |
3. |
|
18.02.2006 |
SM-Vaakunaralli, Mikkeli |
1. |
|
11.03.2006 |
SM-Peurunkaralli, Laukaa |
2. |
|
18.06.2006 |
SM-Waltikkaralli, Valkeakoski |
1. |
|
16.07.2006 |
SM-O.K.Autoralli, Kouvola |
3. |
|
10.09.2006 |
SM-Uusikaupunkiralli |
1. |
|
02.10.2006 |
SM-Finnsco ralli, Hyvinkää |
2. |
|
| 27.11.2006 |
Longyoun ralli, Kiina |
Keskeytys |
|
Toisella peräkkäisellä Mitsubishi -vuodellaan Ketomaa todisti ettei saavutettu Suomen Mestaruus tullut tuurilla vaan kilpailukauden aikana hän vakuuttavasti ajoi ja myös saavutti menestystä voitaen kaikki ne rallit mitkä maaliin pääsi. Kauden 14 kilpailusta 8 päättyi shamppanjan suihkutteluun neljä kilpailua keskeytyessä teknisiin vikohiin.
Dramaattisten ja erittäin jännittävien vaiheiden jälkeen Jari Ketomaa kruunattiin ralliautoilun kaksinkertaiseksi Suomen Mestariksi. Kauden loppupuolella Jarille avautui mahdollisuus laajentaa kauden 2008 kilpailuohjelmaa ralliautoilun MM-sarjaan.
Menestys kaudella 2007: Ralliautoilun toinen peräkkäinen Suomen Mestaruus N-ryhmässä
| Ajankohta |
Kilpailun nimi ja paikkakunta |
Sijoitus |
Kisaraportti |
25.01.2007 |
Arctic Lapland Rally, Rovaniemi |
Keskeytys |
|
26.01.2007 |
Arctic Lapland Rally, Rovaniemi |
1. |
|
17.02.2007 |
Tahko SPA SM-ralli, Nilsiä |
1. |
|
10.03.2007 |
SM Peurunkaralli, Laukaa |
Keskeytys |
|
| 20.05.2007 |
Talsi Rally, Latvia |
1. |
|
15.06.2007 |
Keski-Uusimaa SM-Ralli, Kerava |
1. |
|
07.07.2007 |
SM O.K. Auto Ralli, Kouvola |
1. |
|
| 03-05.07.2007 |
Suomen MM-ralli, Jyväskylä |
Keskeytys |
|
01.09.2007 |
SM Uusikaupunkiralli |
Keskeytys |
|
22.09.2007 |
SM Vaakunaralli, Mikkeli |
1. |
|
| 06-07.10.2007 |
Rally Latvia, Riika |
1. |
|
| 17-17.11.2007 |
Transsilvania Rally Show, Romania |
2. |
|
| 15-16.12.2007 |
Prealpi Master Show, Italia |
1. |
|